Kesälomalle hankin Polarin uuden urheilukellon. Käytössäni oli aiemmin ollut Polar 400 malli, joka kaipasi ”päivitystä”. Mielestäni kesälomalla chillailun vastapainoksi on hyvä tehdä erilaisia treenejä kuten lihaskuntoharjoittelua, juoksua, pyöräilyä, tennistä, kahvakuulaa sekä kuntopiiriä. Aivot toipuvat rasituksesta paremmin, unenlaatuun pystyy vaikuttamaan liikkumalla ja niitä kuuluisia kesäkiloja ei ehkä tule niin herkästi. Urheilukello on hyvä apuväline, jonka avulla voi tarlastella sykkeitä treenin aikana ja jonkin verran palautumista. Polarin Ignite kellolla voi jossain määrin seurata unenlaatua sekä unen määrää. Kello mittaa ranteesta sykettä ja ilta-yöaikaan olettaa, että käyttäjä on nukkumassa kun syke laskee ja sitä kautta mittaa unta ja siihen käytettyä aikaa. On siis mahdollista, että jos samaan aikaan pyrkii menemään nukkumaan joka ilta, pystyy viikko tai kuukausi tasolla nukkumista tarkastelemaan. On totta ettei unta tai unenlaatua voi mitata 100% :sesti muulla tavoin kuin valvotussa olosuhteissa ja siihen koulutetun lääkärin toimesta. Työharjoittelussa taannoin vierailin unilääkärin vastaanotolla, josta sain hyvän perehdytyksen unen ja unihäiriöiden arvioimiseen luotettavasti. Riittävä uni on merkittävä tekijä palautumisessa on sitten kyseessä kuntourheilija, liikkumaton ihminen tai ammattiurheilija. Riittävän unen määrää ei voi liikaa korostaa.
Polar Ignite on mielestäni hintalaatusuhteeltaan mainio apuväline kuntourheilijalle. Sillä voi mitata 24 h sykkeitä, juoksuvauhtia, matkaa ja nopeutta. Polar flow palvelu toimii hyvin ja synkronointi käy vaivattomasti bluetoothin avulla ainakin Android ja Ios järjestelmiin. Akun kesto on 7 päivän kokemuksella ihan riittävä, kelloon saa näytön näkymään kättä heilauttamalla ja pysäytystoiminto toimii kesken harjoitusten näppärästi. Kello on kevyt ja värivaihtoehtoja on ainakin kaksi, musta sekä valkoinen. Jatkuvasti ranteessa ollessa kello mittaa päivän aktiivisuutta rannesykemittauksen kautta. Omia tavoitteita voi laittaa flow palvelussa itselleen. Kello on vedenpitävä jopa 30 m saakka, joten saattaa olla että sillä pystyy seuramaan omia uintimatkoja. Tästä minulla ei ole kokemusta vaikka kilpauimari olen joskus ollutkin. Mikä kellossa on kätevää, on se kellon näytön pyyhkäisytoiminto. Kellossa ei ole kuin yksi nappi, kaikki muu toiminto tapahtuu pyyhkäisytekniikalla kuten älypuhelimissa - siis nykyaikaa. Ainoa nappi kellossa on ”takaisin” painike, jolla komentoja perustilaan tehdään.
Kesälomalla minulla on käytössäni nyt päivittäin tämä Polar Ignite kello, josta saan dataa juoksuharjoitteluun ja muihin treeneihin. Seuraan sen avulla nukkumista ja päivittäistä aktiviteettia. Kelloon pitää saada juoksukilometrejä kun elokuun Helsinki Marathon 2019 10 km lähestyy kovaa vauhtia. Hyvä kello.
Kuvassa näkyviin tuotteisiin minulla ei ole kaupallista kytkyä.
Comments